Liiallinen ihonhoito
Viime päivinä media on tuonut esille kosmetiikan liikakäytön ja liiallisen ihonhoidon aiheuttamat haasteet. Monivaiheinen päivittäinen ihonhoito ja erilaisten tuotteiden kerrostaminen aiheuttaa iho-ongelmia ja sairauksia erityisesti nuorten keskuudessa. Seitsemän vaiheen ihonhoitorutiinista, kangasnaamioista ja mikroneulauksesta kotikonstein on tullut suosittua samaa tahtia kotona vietetyn ajan ja etätyön kasvaessa. Nuorten keskuudessa TikTokissa trendaavat videot kannustavat käyttämään tuotteita, joita nuori iho ei vielä tarvitse tai kaipaa. Ihonhoitorutiinien monimutkaistumisen lisäksi myös ihonhoitotuotteista on tullut monimutkaisempia. Esimerkiksi kuorivia aineita lisätään päivittäin käytettäviin tuotteisiin kuten kasvoveteen.
Ihon jatkuva altistaminen erilaisille aineille voi johtaa iho-ongelmiin tai jopa ihosairauksiin. Esimerkiksi päivittäin toistuva tai liian voimakas kuorinta vaurioittaa ihon suojakerrosta, jolloin se on altis punoitukselle ja ärsytyksestä johtuville finneille. Liian voimakkaat retinolituotteet voivat pahimmillaan aiheuttaa palovamman kaltaisen ihovaurion. Liiallinen kotihoito voi laukaista myös ruusufinnin, ja yleisesti ihon herkemmän reagoinnin ulkoisiin rasitustekijöihin.
Käytä vain valikoituja tuotteita kerrallaan
Ihonhoitorutiinia ei kannata valita sen mukaan, mikä on trendikästä tai näkyvillä sosiaalisen median kanavilla. Oman ihotyypin mukainen puhdistus ja kosteutus riittää yleensä pitkälle. Lyhyemmästäkin ihonhoitorutiinista voi nauttia, ja itseään voi hemmotella ihonhoidon aikana monella eri tavalla. Laadukkaat ja luonnolliset ihonhoitotuotteet eivät yleensä aiheuta vahinkoa iholle tai rasita sitä turhaan. Luonnollisia raaka-aineita sisältävillä tuotteilla ihoa ei saa pilattua esimerkiksi vahvoilla retinoleilla. Toki tuotteiden valinnassa tulee huomioida oman ihon mukaiset tarpeet.
Olemme alusta asti puhuneet yksinkertaisen ja eleganssin ihonhoidon puolesta. Pääsääntönä on, että neljä hoitotuotetta riittää. Esimerkiksi puhdistus, kuorinta, kosteutus ja seerumi voivat hyvin täyttää kaikki tarpeet hyvinvoivalle iholle. Lisäksi ihoa kannattaa suojata auringolta. Aurinkosuoja voi itsessään olla kosteuttava.
Seerumi tai kasvoöljy ei aina ole välttämätön, mutta hyvä lisä antamaan kohdennettua tehoa. Seerumit ovat ihonhoitotuotteita, jotka sisältävät suuren pitoisuuden aktiiviaineita, kuten antioksidantteja, happoja ja vitamiineja. Pienimolekyyliset tehoaineet imeytyvät seerumista helpommin ihoon kuin esimerkiksi kosteusvoiteesta. Siksi ikääntyvää tai ulkoisista rasitustekijöistä kärsivää ihoa voi helpottaa seerumilla tehokkaasti.
Oletko hoitanut ihosi huonovointiseksi?
Jos iho on reagoinut liialliseen hoitoon, voi tilanne rauhoittua nopeastikin rajaamalla tuotteet minimiin. Samalla voi viedä ihonhoitoa hellävaraisempaan ja luonnollisempaan suuntaan. Mikäli iho on kuitenkin mennyt rikki ja sinne on päässyt bakteereja tai liiallinen ihonhoito on aiheuttanut voimakasta punoitusta ja aristusta, sitä voi olla vaikeampi saada rauhoitettua. Tällöin kannattaa antaa enemmän aikaa ihon rauhoittumiselle ja kääntyä tarvittaessa ammattilaisen puoleen.
Muistilista:
🌿 Rajaa päivittäiseen ihonhoitorutiiniin käytettävää tuotemäärää.
🌿 Suojaudu auringolta.
🌿 Juo vettä janojuomana.
🌿 Älä käytä voimakkaita puhdistus- tai kuorintatuotteita.
🌿 Jätä kuorinnat ja kasvonaamiot viikoittaiseen käyttöön. Huomioi, että joissain tuotteissa voi olla kuorivia ainesosia, vaikka tuote ei ole varsinaisesti kuorintatuote.
🌿 Ihonhoito on kokonaisvaltaista. Hermoston rauhoittaminen ja uni ovat parasta ihonhoitoa.