Silmänympärystuotteiden käyttö

Silmänympärystuotteiden käyttö

Silmänympärysiho on ohutta ja herkkää

Iho silmien ympärillä poikkeaa muusta kasvojen ihosta. Jo kokeilemalla voi huomata, että silmänympärysiho tuntuu erilaiselta; ohuemmalta ja herkemmältä. Helposti juontuvan, ohuen ihon hoitoon kannattaa panostaa, sillä silmillä on vaikutusta kasvojen yleisilmeeseen. Katseemme hakeutuu usein helposti silmien alueelle, ja toisaalta silmiä meikataan sekä puhdistetaan usein muuta ihoa enemmän. Silmänympärysvoiteen tai -seerumin käyttö kannattaisikin ottaa osaksi ihonhoitorutiinia jo siinä vaiheessa, kun alkaa meikata säännöllisesti. Naururyppyihin kannattaa suhtautua lempeästi, mutta turha kuivuus tai ihovauriot alueella vievät turhaan pois katseen kirkkautta ja vanhentaa olemusta.

Miten silmänympärysihoa hoidetaan oikein?

Silmien ympärille on omat hoitotuotteensa juurikin ihon ohuuden ja juontuvuuden vuoksi. Usein silmienympärysiho on paitsi ohutta, myös herkkää ja helposti ärtyvää. Kasvovoidetta ohuemmat silmänympärysvoiteet imeytyvät paremmin. Toisaalta ihon herkkyyden ja juonteiden vuoksi tuotteelta vaaditaan enemmän - hyviä vaikuttavia aineita, jotka sopivat myös herkälle ihoalueelle. Jos silmien ympärillä oleva iho on kuiva, silmänympärysvoiteen tulisi olla mielellään hieman rasvaisempaa ja sisältää kosteuttavia ainesosia.

Ihonhoitorutiinin vaiheet

Puhdista iho hellävaraisesti. Silmienympärysihoa ei saa koskaan kuoria, vältä myös liian voimakasta puhdistusta. Mikäli käytät kosteuttavaa, hellävaraista kasvovettä, voit lisätä sitä ennen silmäympärystuotetta. Lisää sitten silmänympärysvoide tai -seerumi puhtain sormin. Osa silmänympärystuotteista on helppoa annostella pumpulla tai pipetillä, mutta mikäli sellaista ei ole, kannattaa erityisesti silmänympärysvoide ottaa purkista lastalla, jotta purkki ei muodostu bakteeripesäksi. Taputtele silmänympärysvoidetta iholle silmiesi ympärillä. Vältä hankaamasta, sillä ihoalue on herkkä.

Vinkit:

Monia silmänympärystuotteita voi käyttää myös suunympärysiholle. Suunympärysihon hoitaminen tehokkaallaa mutta hellävaraisella tuotteella ehkäisee myös suun ympärille helposti muodostuvia juonteita. 

Säilytä tuote jääkaapissa. Saat lisätehoja viileän tuotteen levittämisestä, joka osaltaan vähentää silmänympärysihon turvotusta.

Kuiville silmänalusille sopii parhaiten kosteuttava silmänympärysvoide, joka sisältää hyaluronihappoa, keramideja tai luonnon öljyjä, kuten hamppuöljyä tai rypäleensiemenöljyä. Nämä ainesosat auttavat sitomaan kosteutta ja vahvistamaan ihon luonnollista suojamuuria, mikä vähentää kuivuuden aiheuttamaa kiristävää tunnetta ja ehkäisee juonteiden muodostumista.

Tummille silmänalusille sen sijaan kannattaa etsiä tuote, joka sisältää valoa heijastavia ainesosia tai pigmenttejä, jotka auttavat häivyttämään tummuutta välittömästi. Pitkäaikaiseen hoitoon sopiva aineosa on esimerkiksi C-vitamiini, joka kirkastaa ja tasoittaa ihon sävyä. 

Back to blog

Leave a comment

Please note, comments need to be approved before they are published.